tiistai 20. tammikuuta 2015

Talvitunnelmia ja muistoja ensimmäiseltä Kalliomäen kesältä


Kuten kerroinkin niin ensimmäisenä kesänä Kalliomäellä keskityttiin pääasiassa kattojen kunnostamiseen ja pihan kasvuston hallintaan. Sen verran siivoamisen lisäksi tehtiin sisällä hommia, että kellastunut katto sai pintaansa valkoisen maalin. Tila tuntui heti huomattavan paljon isommalta. Hirret päätimme pitää maalaamattomina, emmekä sitä päätöstä ole katuneet.


Haapoja oli kuten aiemmin mainitsinkin tontilla riittämiin. Pidän niistä ja niiden pitämästä havinasta kovasti, mutta pieni väli erityisesti lipputankoon on paikallaan. Vanha isännänviiri roikkui rikkonaisena ja varsin surullisen näköisenä lipputangossa ja kietoutuneena haapojen ympärille. Tänä vuonna "joulupukki" toi minulle lahjaksi uuden isännänviirin, joten ensi kesänä jälleen viiri liehuu tangossa!


Tässä muutama kuva Kalliomäeltä talviretkeltämme. Talvikuvat tuntuivat olevan paikallaan näin talvisen sään kunniaksi!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti