Meillä on ollut jo pitkään projektina laiturin hankinta. Kunnolliset laiturit vain ovat tuhottoman kalliita ja tästä syystä projekti on venynyt ja venynyt. Asia ratkesi mitä yllättävimmässä paikassa. Äitienpäivän kahvilla sisarusten perheiden kanssa.
Yksi kysyi, että joko käytetty laituri on löytynyt johon toinen totesi, että hän kyllä tietää laiturin, joka melko varmasti on myynnissä! Ja niinhän se sitten oli ja laiturikaupat tehtiin. Matkaa laiturin ja lopullisen sijoituspaikan välillä oli reilu 150km, joten tämä oli ratkaistava jotenkin. Onneksi apuun riensi isäpuoleni ja tänä viikonloppuna laituri viimein saavutti määränpäänsä! Kiitos vain asianosaisille!
Sattuneesta syystä itse laiturin siirtoprosessista ei ole yhtäkään kuvaa. Mutta voin kertoa, että siihen liittyi kolme haukkuvaa koiraa ja lisäksi yksi koira, joka katsoi tärkeäksi osaksi tätä projektia sen, että jokaista liikuteltavaa laiturin palaa täytyi jollain tavalla purra tai näykkiä. Tämän lisäksi toki vielä monta ihmistä ja paljon painavaa kannettavaa. Voin kertoa, että muutama ärräpääkin matkan varrella pääsi, mutta lopputulos palkitsi. Nyt laituri keikkuu laineilla Kalliomäen rannassa!
Vanhaherra ei malttanut odottaa laiturin lopullista valmistumista vaan ensimmäisen kerran hän molskahti järveen jo metallireunoilta. Hänen suurinta huviaan on sekä laiturilta että veneestä koittaa koko ajan tassulla ottaa kiinni vedenpinnalla lipuvia asioita. Laiturilla tämä ei stressaa minua, mutta veneessä tämä harrastus on jokseenkin raivostuttavaa. Vanhaherra roikkuu kaiken aikaa veneen reunan yli ja yhden ihmisen aika menee siihen, että koittaa pitää herran veneessä. Laiturin hyvä puoli on se, että tiputtuaan järveen (mikä tapahtuu aina joka tapauksessa) hän saa itse uida rantaan.
Mieheni mielestä tämän laiturin alkuperäinen varustelutaso oli varsin kohtuullinen :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti