perjantai 30. syyskuuta 2016

Väriä väriä väriä


Nyt sitä jotenkin kaipaa pimeän rinnalle!
Yrtit, hedelmät ja kasvikset kummasti piristävät ja tuovat iloa :)
Ja taitaa ne vitamiinitkin ihan tarpeeseen tulla!






torstai 29. syyskuuta 2016

Kaunista valoa


Syksy ja pimeys saavat aikaan sen, että tulee poltettua paljon kynttilöitä.
Huomaan myös, että kattovalojen päälle laittaminen vähenee.
Valaisimet pöydillä ja hyllyillä valaisevat.
 Niiden valo kun on pehmeää ja
kutsuvaa. Juuri tähän vuodenaikaan sopivaa.
Syksy ja Kalliomäen tunnelma <3







sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Entinen inhokki ja uusia tuulia


Se on kuulkaa ihmismieli kummallinen.

Arabian Kalevala-sarjan vuosilautaset eivät TODELLAKAAN ole olleet minun mitään lemppareita.
Ja kas. Nykyisin kun ne jotenkin niin mukavasti sopivat Kalliomäelle, niin niitä on alkanut meille kulkeutumaan. Aluksi kirpparilta, kun halvalla sai. Täytyihän sitä kokeilla, että sopisiko ne emalilautasten tilalle. Ja kun ne sopivat, niin tuli hankittua seuraava ja...

Lopulta ystäväni kysyi, että haluaisinko lautasia, kun hänen äitinsä on omistaan luopumassa.
Ja niin taas muutama kulkeutui Kalliomäelle.

Näin sitä joutuu muuttamaan mielipidettään.
Vanhuusko?





Ne uudet tuulet elossa taas ovat tuoneet perheeseemme uuden jäsenen!
Nuoriherra on selvästi kaivannut kaveria itselleen ja miehenikin lopulta asian huomasi, kun alkuun vastusti toisen koiran hankkimista.
Koska kumpikaan ei innostunut ajatuksesta pennun pissarallista päädyimme siihen, että kun vastaan tulee sopiva kotia etsivä aikuinen koira Suomesta tai maailmalta tartumme tilaisuuteen. Mieheni asetti raameiksi sen, että suurinpiirtein saman värinen kuin Nuoriherra ja mielellään samaa kokoa. Tuo väri siitä syystä ettei kotimme ole täynnä monenvärisiä karvoja :D  

Ja niin se jälleen elämä järjesteli asioita. 

Saammeko esitellä: Kalliomäen Nuorineiti :)

Hän on noin kolmevuotias ja elämässä jo kovasti kokenut neiti. Eikä kaikki kokemukset varmastikaan ole niin mukavia, että niitä kannattaisi muistella.
Pitkän matkan hän on matkannut luoksemme. Toivotaan, että tästä eteenpäin elämä on mukavia hetkiä. Ainakin hän on ottanut täydellisesti ilon irti siitä, että saa nukkua sängyssä! Ja myös elo Nuorenherran kanssa on käynnistynyt varsin helposti. Toivottavasti suunta jatkuu samana.


sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Syystunnelmia


Syksy!
Mielestäni ihan parasta, jos se on jollekin jäänyt epäselväksi!
Toki en minäkään siitä marraskuun mustasta sade/loskasta tykkää. Ajasta jolloin ei valoa ole nimeksikään. Mutta tämä aika tässä ja nyt.
Ihan huippuaikaa :)
Erityisesti Kalliomäellä.












torstai 15. syyskuuta 2016

Kalliomäen syyskakku



Koska omenoita Kalliomäellä on nyt tosiaan riittänyt niin tulinpas kehittäneeksi mielestäni ihan mainion syyskakun.
Jotta tekin voitte kokeilla, niin tässäpäs sen ohje:


Kalliomäen omenakakku


Pohja:
100g voita/margariinia
n.200g kaurakeksejä


Täyte:
n. 5-8 pientä omenaa
hieman voita
hunajaa ja kanelia


lisäksi
200g Valio Viola tuorejuusto vanilja (tai jotain muuta vastaavaa)
200g Valio maustettu rahka vanilja (tai jotain vastaavaa)
2,5dl Vaahdotettavaa vaniljakastiketta
3tl liivatejauhetta
sitruunavettä liivatepurkin ohjeen mukaan.


Kiille:
2dl Omenamehua
1dl hyytelösokeria


Ihan ensimmäiseksi ota pieni kattila, johon laitat hieman voita. Sitten pieni omenat kuutioiksi ja lisää ne kattilaan. Hauduta omenapaloja pehmeiksi kattilassa välillä sekoittaen ja lisää oman maun mukaan kanelia ja hunajaa. Laita jäähtymään. Jäähtymisen aikana tee murupohja siten, että sulatat voin kattilassa ja murskaat kaurakeksit. Sekoita ne keskenään ja painele irtopohjavuokaan (~24cm), jonka pohjalle olet leikannut leivinpaperia ja hiukan rasvannut öljyllä reunoja ( tämä helpottaa kakun irrottamista.)

Seuraavaksi vaahdota vaniljakastike. Lisää sekaan rahka ja tuorejuusto sekä jäähtynyt omenaseos.
Lisää liivate ohjeen mukaan. Jos käytät liivatelehtiä huomio, että yksi teelusikka jauhetta vastaa noin kahta liivatelehteä.

Tämän jälkeen kaada seos murupohjan päälle ja laita hyytymään jääkaappiin mielellään yön yli.
Tee hyytyneen kakun päälle kiille omenamehusta ja hyytelösokerista. Jos haluat paksumman pinnan tee ohje kaksikertaisena. Anna pinnan jähmettyä.

Lopuksi irrota irtopohjavuoasta ja laita tarjolle!

Toimii!


Ehdin kokeilla tätä jo versiona: kaikkea ei löydy, sovelletaan!
Pohjaan tuli tällöin kaurakeksien lisäksi Dominokeksejä ja rahka ja tuorejuustokin oli eri laatuja, kuin tässä ohjeessa.
Sekin toimi.







maanantai 12. syyskuuta 2016

Kalliomäki syysasussa


Syksy ja Kalliomäki yhdessä ovat melkoisen toimiva yhdistelmä!
Kauneutta, tunnelmaa ja mukavia puuhailuja nyt ennen kaikkea.

Kynttilöitä.
Omenoita.
Ja jälleen kynttilöitä.
Niitä Kalliomäellä kyllä kuluu melkoiset määrät.

Vanha omenapuu tuottaa melkoisen happamia omenoita. Ja niitäkin tänä vuonna ensimmäisen kerran enemmän kuin vain muutaman.
Voi siis todeta, että ympäristön heinikon siistiminen on tuottanut tulosta.
Tämän perheen omenahillo-varasto on siis kunnossa tulevaa talvea varten!

Nuorien omenapuiden satovuodet ovat vasta edessäpäin.
Saa nähdä mitä tulevat vuodet omenasadosta oikein tuottavatkaan!
Tuoremehuja? Siideriä? Ihan innolla odotan.






torstai 8. syyskuuta 2016

Kalliomäki sydämessä



Siellä Hän meitä aina odottaa. 
Ja me odotamme pääsevämme luokseen.
Edelleen elämää viikolopusta viikonloppuun. Klik!

Auton saapuessa pihaan olo on hyvä ja rauhallinen, riippumatta siitä minkälainen viikko on takana.

Onko se niin, että sydän valitsee paikkansa?

Miksi jokin paikka tuntuu heti niin oikealta, ettei sinun tarvitse edes miettiä asiaa?
Valitseeko talo itse asiassa sinut?
Niin kävi minulle vuosia sitten Kalliomäelle saapuessamme.




Ei kiire minnekään.
Tämä hetki.
Hyvä olo.



torstai 1. syyskuuta 2016

Kiitävä aika. Heipä hei elokuu.


Minulla on selvästi jonkinlainen aikaan liittyvä ihmettelykausi.
Nimittäin johonkin se hävisi nyt se elokuukin!
Kaikenlaista mukavaa kuitenkin siihenkin kuului.
Kuten:

Lomaa.
Marjoja ja sieniä.



Hitaita aamuja.



Pitkiä iltoja.



Luonnon kauneutta.



Satoa.



Kauniita aamuhetkiä.



Sairastelua. Onneksi meiltä löytyy tällainen "lähihoitaja".
Nuoriherra <3



Ystävien kanssa vietettyjä hetkiä.

Elämää!